Viimeksi vuonna 2000 ehti tapahtua vaikka mitä. Valmistuin, pitkä suhde kariutui, siirryin työelämään, minua viilattiin linssiin, oli isoa muutosta. Muutin heti seuraavan vuoden alusta keskustaan, etsin uutta työtä... Syksyn 2000 tapahtumat oli oikeastaan aika iso alku sille, mitä mä olen tänä päivänä.

Nyt kaiketi on toinen käännekohtavuosi, 2005. Juuri pääsin sinuksi taas itseni kanssa, totesin olevani todellakin onnellinen elämäni kanssa tässä ja nyt.

Sitten tapasin Miehen. Joka laittoin pääni sekaisin. En tiedä mitä toivoa suhteelta, toisaalta sitä parempi olo, mitä vähemmän näemme ja varmempi olen, ettei hommasta tule mitään. Mutta toisaalta kaipaan, kaipaan Miehen kosketusta, seuraa, ääntä, viestiä. Voinko vaan luottaa, että elämä järjestyy parhain päin, liikaa ajattelematta?

Kummityttöni syntyi, samaan aikaan aloin tutustua tähän uuteen pikkuihmiseen kuin Mieheenkin. Eikä se vauvakuume yhtään sitten kuitenkaan helpotu. Olin onnellinen, kun tieto kummitytön tulemisesta kerrottiin, ja koko 9kk osasin vain ajatella, miten pystyn ohjaamaan lapsenhoitotarpeeni kummityttööni. Mutta yhdessä Miehen tapaamisen kanssa, alkoi riipivä tunne, ettei riittäisi....

Nyt sitten vielä lisäksi laitetaan työnvaihto. Uusi työpöytä uudessa kaupungissa, eli muutto edessä.

Kuka on sanonut, että elämä kulkee 7v syklissä, mä ehkä insinöörinä tykkään kuitenkin puoli ja tasakymmenistä. Isot muutokset ovat tapahtuneet mulla vuosina 95, 00 ja 05...