Huhhuh, täällä sitä taas hereillä vaan netin ääressä, vaikka pää pitäis olla tyynyssä jo tuhisemassa ja valmistautumassa uuteen huomispäivään, ahkeraan sellaiseen.

En tiiä, köhä, stressi ja toista viikkoa kestänyt vapaa on laittanut päivärytmini ihan sekaisin. Uni ei meinaa tulla millään illalla, ja päivällä väsyttää luonnollisesti. Yritän pitkittää nukkumaanmenoa, mutta kun kello tulee yhdeksän-kymmenen, minä sen kun vaan piristyn. Kenellekään minusta ei ole seuraa päivällä eikä yöllä, päivällä kun ei jaksa puhella eikä sopia tapaamisia myöskään yöajalle :(

Eilen kuitenkin sain kävästyä tunnin kävelylenkillä yhden hyvän ystäväni kanssa. Hänen kanssaan ruodittiin tuota jo loppunutta ihmissuhteenalkua. Ystäväni tietää/tuntee tuon toisen osapuolen, tämä ystäväni oli ratkaiseva linkki alkuperäiselle tapaamisellemme. Joka tapauksessa hän kertoi jotain miehen historiasta, ja tämä info tavallaan auttoi ymmärtämään miestä lisää sekä laittoi omassa mielessäni vaakakupin nykyisen tilanteen puolelle. Oma huomi: onpas mahdollisimman hankalasti ilmaistu asia!

Jälleen kerran ystäväni sanoi oman diagnoosinsa, kuten joka kerta näissä miehen lopettamissa tapailuissani. Ja joka kerta pohjalta nousee lause "sen itsetunto ei kestäny sua". Onko tuo vaan hänen tapansa lohdutella minua, vai...

Yksi mies on jälkeenpäin kertonut, että hän halusi lopettaa yhteydenpidon tulevien työreissujeni vuoksi. Kun ei suhteemme kuitenkaan olisi sitä kestänyt. Toinen sanoi osasyyksi, ettemme ehdi tutustumaan toisiimme kaukosuhteessa, että turha vaiva. Kolmas sanoi, ettei halua pelkkää viikonloppusuhdetta. Jokainen (muuten samasta kaupungista...) näistä on  ikäiseni oman elämänsä menoilla täyttänyt sinkku. Olen ollut kiltisti hiljaa, mitä sitä sitten enää lähteä sanomaan takaisin, ehkäpä seuraava saa kuulla kunniansa:
a) aikaa löytyy toiselle, jos vaan haluaa
b) pitääkö naisen todellakin olla kuin koira odottamassa isäntänsä merkkiä ulkoilusta, aina valmis, ja jos merkkiä ei tule, ei tarvitse perua omia menojaan, tai siis parempi ettei niitä ole edes sovittuna, niinkö?
c) eikö herran omaan mieleen tule, että tapaamiset voitaisiin yhdessä sopia etukäteen sitten pidemmällä
d) onko se niin iso riski, että jos sitä vähän ponnistelee alkuvaiheessa, että joutuu myöhemmin tekemään isoja päätöksiä, kuten työpaikan ja asuinkunnan vaihtoa, tai huomaakin, ettei kannata jatkaa
e) onko pieneen mieleenkään tullut, että vaikka naispuoleisella on hyvä työ nykyisellä asuinpaikkakunnallaan, voi hän tulevaisuudessa vaihtaa työpaikkaansa
f) naisiin voi työmatkoilla luottaa
g) jos joku aikaisempi kaukosuhde ei ole onnistunut, ei sitä voi tulevaan verrata

Jos miehet alatte virittelemään kaukosuhdetta aktiivisen akateemisen naisen kanssa, olkaa valmiita oikeasti katsomaan se loppuun asti, tai sitten lopetatte virityksen alkuunsa. Antakaa naiselle mahdollisuus, onhan koko loppuelämä aikaa! Ainakin tämän naisen kanssa näin. En jaksa enää yhtään kvartterin suhdetta, juuri kun oppii vähän luottamaan toiseen, toinen vetää luottamukselta pohjan pois. Tai no, sovitaan seuraavalla kerralla niin, etten edes aloita kaukosuhteen esiastetta, syyksi voin kertoa (jos viitsin), ettet sinä mies kuitenkaan halua loppujen lopuksi kaukosuhdetta minun kanssani.

Onhan loppupelistä se minun luonteenikin siellä pohjalla, mutta sanokaa se sitten! Myönnän, tunnepuolella olen viileä ihminen, varovaiseksi itseäni kutsuisin. Luottamuksen kasvettua minäkin lämpenen. Anna minulle aikaa.

Eihän tässä koko tekstissä ole päätä eikä häntää. Mitkäs ne selviytymisen asteet olivatkaan, kieltäminen, viha, suru ja toipuminen, mennäänkö tässä viha-vaiheessa...

Parempi tämän tytön mennä nyt nukkumaan.