Mä en sekaannu enää yhteenkään mieheen. hehheh, sen kun näkis. Oikeasti alkaa tuntua, että jatkuvasti jostain tunkee muistutuksia menneisyydestä.

Viikko sitten biletin ensin illan pienessä kaveriporukassa, johon kuuluu yks ns ex. Kavereita ollaan edelleen, tavallaan ei päästä toisistamme yli, mutta pariakaan meistä ei koskaan tullut eikä tule.

Käymme krapulapäivänä yhdessä kaupassa, jolloin törmään toisen exän kaveripariskuntaan, joita en ole nähnyt moneen vuoteen. Jutellaan.

Illalla saan monta viestiä viime kesän "pisimmältä" jutulta, talven aikana näimme ehkä 2 kertaa. EDIT: tästä samasta henkilöstä kerroin jo näköjään edellisessäkin viestissäni, eli viime vuoden juhannusheila...

Alkuviikosta sain viestin yhdeltä talvella tapaamistani ukkomiehistä (joka siis kertoi tilanteestaan vasta viikko tapaamisemme jälkeen), että hän on tulossa kotikaupunkiini työmatkalle, haluaa tavata. Käydään kavereina kaljalla.

Keskellä viikkoa törmään talvella tapailemaani mieheen ja tyttöystäväänsä, joka näyttäisi olevan ikionnellinen - ja raskaana.

Sitten näen kahden vuoden jälkeen toisen exän (siis jonka kavereihin törmäsin viikko sitten) ajavan ohi, ei edes moikkaa. en minäkään, koska tajusin sen olevan hän vasta jälkeenpäin.

Samana päivänä sattumalta moneen vuoteen törmään avomiesexäni parhaimpaan kaveriin, tai ainakin silloiseen parhaimpaan kaveriin, joka oli kyllä minunkin hyvä ystäväni. Joissakin tilanteissa on vaan valittava puolet. Tapaaminen oli lämmin, mikä tuntui hämmentävän hänen vaimoansa, eli ei tainnut olla selkeää - jokin kylläkin - muistikuvaa, kuka minä olen/olin.

Näissä kaikissa on hämmentävää se, että aiheuttavat ristiriitaisia tunteita, mikä sinänsä taitaa tarkoittaa, että oikeasti jotain tunteita on vielä olemassa. Tuo avomiesexän kaveri muistutti lähinnä mieleen ne kivuliaat hetket eroa tehtäessä ja sen jälkeen. Tajusin myöhemmin, että kysymättömyyteni exäni kuulumisista ei johdu tunteista häntä kohtaan: minua ei oikeasti kiinnosta mitä sille ihmiselle kuuluu, onko hän onnellinen vai ei jne.

Sen ohiajavan exän kohdalla en tiedä, mistä on kyse. Suhdetta on lämmitelty ja se on jäätynyt muutamaan otteeseen. Vielä viime kesän alussa tyrmäsin yhden miehen sen takia, että treffiemme jälkeen mulla oli vaan ikävä tuota exää. Ja kamppailin viestinlaiton kanssa pitkään, kunnes sain laitettua tekosyyn varjolla hyvin neutraalin viestin, johon sain hämmentävän vastauksen, ei se sisältö vaan se nopeus. Vaikkakin olin satojen kilometrien päässä, teki mieleni lähteä heti hänen oven taaksensa. En kuitenkaan niin tehnyt, en hypännyt veneestä yli laidan uidakseni kymmeniä kilometrejä hyytävässä merivedessä.

Päätin kuitenkin matkata oven taakse heti kun mahdollista.

Päätös jäi toteuttamatta. Koska aloin suhteeseen, ensimmäiseen sellaiseen hänen jälkeensä, jossa minä EN ajatellut häntä hetkeäkään.

Tämän uuden suhteen perään en varsinaisesti itkenyt jälkeenpäin lainkaan. Koska tiesin alusta lähtien, ettei siitä tule mitään. Vai onko se alitajuntaa: en uskalla heittäytyä suhteeseen, jossa voin luottaa mieheen, johon voisin oikeasti rakastua? Ja käyttäydyn sitten huonosti, jolloin saan miehen jättämään minut. Kaukaa haettua.

Mutta kun nähtiin sattumalta keväällä sen toisen kerran tämän miehen kanssa, hän jäi mieleeni niin komeana, kesä taisi tehdä tepposet... joten en ihan coolina ottanut vastaan hänen viestejään viikko sitten.

Sekavaa?

Luin tuossa myös muita blogeja, en muista enää kuka oli kirjoittanut yhden illan kohtaamisista ja ihastumisista, joiden nuorempana toivoi jatkuvan, mutta nyt sitä leijuu pitkään odottamatta mitään jatkoa. Niin totta.

Tässä pisti myös miettimään tuota omaa logiikkaani tunteideni ja miesten tunteiden kanssa ?leikkimisellä?

Olen tapaillut miehiä siis viime vuoden aikana monia, mutta alkuunsa esteenä pidemmälle oli tuo kuvailemani ohiajanut exä ja ajatusteni päätyminen häneen. Aina vaan häneen. Sitten tapasin sen toisen miehen, jota kohtaan kuvailemassani tunteissa tai tunteiden puutteissa viime kesänä huijasin vähän; olinhan kohdannut suhteemme ensimmäisen viikon aikana miehen, joka vei jalat alta. Loppukesää, syksyä ja talvea varjosti sitten hänen pysymisensä mielessä. Ja kyllähän me sitten lopulta tapailtiin talvi. Vaikkakin tapailin sitä ennen, mutten ihan heti sen jälkeen muita miehiä. Heillä vaan ei ollut mitään mahdollisuuksia, sillä olin omistautunut tälle hepulle. Jolla siis nyt ihan toinen tyttöystävä, ja lapsi tulossa. EDIT 4.7 Luin blogiani, ja näköjään olin vielä syys-lokakuussa haikaillut tämän lisäksi myös edellisen miehen perään. Täytynee kirjoittaa tämä teksti pian uusiksi, sillä en itsekään ota tästä selvää.

Kun hänestä olin päässyt yli, oli taas mieleni avoin... ja tapasin ystäväni avomiehen hyvän ystävän, jota minulle oli hehkutettu etukäteen naisten päiväunelmana. Minähän tietenkin päätin jo etukäteen, etten sellaseen mieheen retkahda. Mitä vielä! Ymmärrän täysin hyvin niitä muita naisia!! Tietenkin minun piti sinä iltana näytellä niin coolia naista kuin vaan mahdollista. Sen jälkeen meitä ei ole varsinaisesti enää "naitettu" (miksi jollain ihmisillä on sitten tarve toimia amorin nuolena, ja tässä tapauksessa vielä miehellä???), mutta olen kuullut, että hän olisi perääni kysellyt. Enkä minä uskalla tätä kiinnostustani edes ystävälleni kertoa, sillä miehenhän ei pidä kuulla, miten helppo nakki hälle olisin.

Argh tätä aikuisten ihmisten tarvetta pelata omilla ja toisten mahdollisilla tunteilla.

En kiellä, etteikö ihastumisia olisi tapahtunut muutenkin, mutta kyllä taustalla edelleen elää the ihastuminen the mieheen. Joita ei ihan heti pysty unohtamaan. Ja unohtaminen onnistuu vasta kun oman päänsä sisään saa sen toitotettua ettei toivoa enää ole ja case is closed. Period.

Näin ollen tuo toisesta blogista lukemani väittämä pitää siinä suhteessa paikkansa, että aikasemmin sitä ei lähtenyt kohtaamisissa mukaan, ellei niistä toivonut jotakin muutakin, nyt lähtee mukaan vaikkei nää yhteistä tulevaisuutta olevan lainkaan. Niistä tulee ihan kiva fiilis ja nostaa itseluottamusta, tuo piristystä elämään. Vaikka taustalla on sitten ne koulutyttömäisen romanttiset haaveet toisesta miehestä. Joka ei tosiaan koskaan valkealla ratsulla tule ikkunan alta hakemaan.