Päivät, viikot ja kuukaudet kuluu, ja minä sen kun vain taannun. Tällä hetkellä henkilökohtaisissa asioissa vajonneena unohduksiin, ei mitään missään. Rakkaus - onko sellaista tunnetta olemassakaan?

Työjutut menee päin honkia. Olen kuitenkin ollut jo tovin samassa firmassa ja minua vaan hakataan pöydän alle piiloon. Ei tietoakaan reilusta kohtelusta, minun pitäisi olla vain hiljaa, tehdä työni, ilman kyseenalaistusta, oma-alotteisuutta, pyöritellä exceleitä niinkuin pomot sanoo. Ja niin, ettei palkankorotusta seuraavaan 10 vuoteen.

Olen pyrkinyt eroon tästä työtilanteesta, niin keskustelemalla pomon kanssa (tänään laitoin vähän enemmän asennetta pöytään) kuin hakemalla uusiin tehtäviin. Jälkimmäisessä olen jäänyt poikkeuksetta kakkoseksi. Onko inhottavampaa tilannetta tietää olevansa kahden joukossa, ja jäädä soittelemaan lehdelle? Urheilukisoissa, Idolsissa ja missikisoissa toiseksi tuleminen on jo meriitti. Mutta työpaikan haussa toiseksi jäänyt jää nuolemaan näppejään.

Argh!