Aloin tossa miettimään, miksi minä bloggaan.

Ehkä sinkkuuteni vuoksi. Kun ei ole ketään, kenen kanssa voisi ihan oikeasti jakaa kaikki asiat. Ystäviä joo, mutta ei niitä kiinnosta jokainen ajatusviivani mun päässä. Tai vaikka kiinnostais, ei niillä ole aikaa kuunnella. Heillä on oma elämänsä, ja kunnioitan sitä.

Laitoin vähän aikaa sitten blogini vielä julkisemmaks. Lukijoita ainakin näyttää laskureiden mukaan olevan. En tiiä, että onko tämä fiksua, itsellenihän tätä kirjotan. Helpottaa oloa. Mikä kutkutus siinä sitten on, että asettaa oman päiväkirjansa julkiseksi? Tällä tavoin en kuitenkaan voi kirjoittaa kaikesta, mitä mielessä pyörii. Niinkuin päiväkirjaan pitäisi pystyä.

Olen lueskellut muutamia blogeja, joissa on ihan fiksuja ajatelmia ja hauskoja tapahtumia. Mielenkiintosia juttuja.

Ja samalla olen huomannut jälleen, miten paljon blogin ulkonäkö, väritys ja fontit, vaikuttavat blogin kiinnostavuuteen. Kaikki vaaleanpunasävytteiset jää multa lukematta, samoin musta teksti punaisella pohjalla on hankalaa. Enkä tiedä, mikä on se yksi fontti ja koko, joilla kirjotettuja tekstejä en kerta kaikkiaan jaksa lukea. KISS.

Mut ei tääkään herkkua ole lukea, jostain syystä mielialani mukaan ja harvapäisyyteni vuoksi vaihtelen eri postauksissa fonttia.