Tyttö elelee Kaupungissa, aina välillä miestä ajatellen. Muita miehiä tulee - ja menee.

Sitten eräänä kauniina kevätpäivän iltana tyttö on jälleen kantabaarissa tyttöjen kanssa. Ihanaa, hauskaa, kevättä rinnassa! Mutta taitaa olla aika siirtyä vakikapakkaan vielä illan viimeiselle ennen nukkumaanmenoa. Matkalla narikalle 
- Voiko tuo olla - Ei voi - Pakko tarkistaa, ajattelee tyttö samalla kun sydän jättää ensin muutaman lyönnin väliin ja sitten alkaa ottaa menetetyt takaisin takomalla lujaa... 

Tyttö menee lähemmäksi, ja kyllä - kaikkien näiden vuosien jälkeen - Hän se on!

He halaavat, juttelevat, naureskelevat, esittelevät ystävänsä toisilleen.
Olemme juuri lähdössä seuraavaan paikkaan, tyttö kertoo.
Mies kaataa kurkkuunsa juuri ostetun juomansa, Me lähdemme mukaan.
 

He jatkavat porukalla seuraavaan paikkaan. Jossa tyttö itse asiassa jää juttusilla kuuntelijan rooliin. Hmm, onko mies vain humalassa, alkanut muuten vaan puhumaan ärsyttävällä tavalla vai eikö tyttö vaan ollut aikaisemmin huomannut?!

Tulee ekan lähikuppilan pilkku. He siirtyvät seuraavaan. Tulee seuraava pilkku. Porukka siirtyy oven ulkopuolelle seisoskelemaan. Mies jää seisomaan tytön lähelle. Luontevasti mies kietoo kätensä tytön ympärille ja lähtee saattamaan kotiportille. Kuin silloin ennen.

He jäävät juttelemaan kädet toistensa ympärillä kotiportilla.
Suutelevat - muistot palaavat mieleen.
Tyttö valmistautuu vetämään tuttua miehen tuoksua sisäänsä, valmistautuu tuttuun hurmaantumiseen.
Sydän pysähtyy jälleen hetkeksi: Hei, ei tämä tuoksunutkaan niin hyvälle kuin odotin - vaan oikeastaan vanhentuneelle partavedelle!

Mies pyytää suudelmien välillä anteeksi vuosien takaista käytöstään.
- Ei hätää, ne on ollutta ja mennyttä!

Kumpikin kiusottelee ja kokeilee toistn, miten pitkälle toinen on valmis menemään.

Sillä, taikaa ei enää ole. Jäljellä on hyvät muistot!

The End.